Uskovainen vai "uskovainen"?

"Voiko kristitty olla kristitty, jos hän ei usko Jeesuksen tehneen ihmeitä?"

Tämä kysymys esitettiin vähän hienommin muotoiltuna tänään uskonnontunnilla (joka on muuten yksi viimeisimmistä, nimittäin ensi viikon keskiviikkona alkaa koeviikko - apua, aika menee niin nopeasti!) ja päätin kirjoittaa hieman omia mietteitäni asiasta.

Tunnen monia ihmisiä, jotka käyvät kirkossa juhlapyhinä ja rukoilevat aina välillä apua tiettyihin asioihin. Tunnen myös pari sellaista henkilöä, jotka rukoilevat päivittäin, käyvät kirkossa joka sunnuntai ja jotka lukevat Raamattua silloin, kun he kaipaavat tukea, lohdutusta tai voimaa jaksaa eteenpäin. Jos joku pyytäisi määrittelemään oikean kristityn näistä kahdesta, kumman valitsisit?

Mielestäni kristitty voi olla monella tapaa. Se, uskooko ihmeisiin vai ei, on toissijaista. Kristinuskoon kastetaan, mutta se tapa, millä sitä toteuttaa tulevaisuudessa ja ihan siinä tavallisessa kotitöiden täyteisessä arjessa on jokaisen itse päätettävä. Jos normaalia ei ole olemassakaan, ei mielestäni myöskään ole kristittyä ja "kristittyä". On vain kristinuskoisia ihmisiä, joiden usko ilmenee eri tavalla. 

Kristinusko saattaa näkyä ihmisen elämässä ainoastaan käytöksessä, esimerkiksi jos hän ei tahdo tehdä pahaa ihmisille, auttaa muita, on ystävällinen ja kohtelee tasa-arvoisesti niin nuoria kuin vanhoja. "Kohtele muita niin kuin tahtoisit itseäsi kohdeltavan", sanotaan. Usko ja maailmankuva kulkevat yleensä käsi kädessä ja jotkut moraaliset opetukset Raamatussa ovat sellaisia, joita ihminen toteuttaa jo ilman kristinuskoon kuulumista. Uskon ei ole pakko näkyä naamasta, vaan se voi ilmetä hyväntahtoisuutena tai vaikkapa sunnuntaikirkolla. Kolmas kantaa rippiristiä kaulassaan todistaakseen uskoaan (toisaalta sekin voi olla jollekin pelkkä koru). Joku kristitty toivottaa Jumalan siunausta hyvästellessään ystävänsä, sillä hän haluaa ystävälleen pelkkää hyvää ja haluaa, että Jumala siunaa häntä. Esimerkkejä on monia, eikä yksikään ole sen normaalimpi tai epänormaalimpi kuin toinen.

Vaikka itse olen kristitty, suhtaudun skeptisesti Raamattuun ja ihmetarinoihin. Aiemmissa kirjoituksissa vannotan olevani ateisti, mutta ollakseni rehellinen: en tiedä sittenkään, mitä olen. Toisaalta uskon johonkin sisäiseen voimaan, joka vie eteenpäin elämässä ja nostaa ylös, kun taivas putoaa niskaan. Minun sisäinen voimani ei saa mielessäni Jumalan kasvoja, mutta tarvitseeko sen saada? Voin silti olla kristitty ja käyttää rippiristiäni (joka on muuten hieno!). Voin käydä kirkossa, kun huvittaa (yleensä ei, jouluna kyllä). Voin laulaa hengellisiä lauluja ja samaistua sanoihin.

Ei ole väärin uskoa tai olla uskomatta. On väärin kyseenalaistaa toisen usko, kun sitä ei ole henkilökohtaisesti kokenut. Kaikki me olemme erilaisia, eikä mielestäni usko ole asia, jonka oikeaksi tai vääräksi julistaminen olisi tarpeellista. Kukin tavallaan siis. Peace!

Uskonto - mitä se on?

Tiistaina 10.4. aloitimme viimeisen eli viidennen jakson Uudenkaupungin lukiossa, ja omalle kohdalleni se tarkoitti uskonnon ykköskurssin läpikäymistä tämän huhti-toukokuun aikana. Kurssin alussa opettaja esitti meille erilaisia mahdollisuuksia suorittaa kurssia itsenäisesti ja omalla tavallamme, ja yksi niistä vaihtoehdoista oli blogin - oppimispäiväkirjan, kantaaottavan blogin tai uutisikkunan kaltaisen blogin - pitäminen. Kuten arvata saattaa, kolme vuotta omaa blogia pitäneelle ihmiselle ei ollut vaikea pala päättää, mitä ryhtyä tekemään!

Ensimmäisellä tuplatunnilla pohdimme ryhmissä sitä, mitä uskonto oikeasti on ja miten sen selittäisimme jollekin, joka olisi kenties joltain toiselta planeetalta ja joka ei olisi ikinä kuullutkaan sanaa uskonto. Homma osoittautui yllättävän vaikeaksi, sillä sanat uskonto, usko, uskominen vilahtelivat lähes poikkeuksetta jokaisen ryhmän vastauksissa. 

Oma määritelmäni uskonnolle alkaa uskosta ja itsestä. Siitä, mitä ihminen on ja mitä hän haluaa. Kun tietää mitä haluaa, oppii tietämään miten haluamansa saavuttaa ja sitten tekee vaaditut asiat päästäkseen perille eli tavoitteeseen. Nyt hoxhox, toiselta planeetalta kotoisin oleva muukalainen - tunnistatko tämän tilanteen? Sinulla on paperi, kirjoita siihen ylös unelmasi. Suunnittele päässäsi reitti perille. Tiedosta, että pystyt siihen. Sano: "Minä pystyn tähän". Juuri noin.

Huomasitko? Uskoit juuri itseesi.

Uskon määritteleminen on vielä helppoa, mutta uskonnon määritteleminen ilman pidempää esivalmistelua on hankalaa. Jos pystyt tiedostamaan tunteen, joka sisälläsi on kun uskot itseesi, olet oikeilla jäljillä uskonnon suhteen. Erotus on ehkä siinä, että uskonnon usko on hieman abstraktimpi asia kuin jonkun materialistisen tai esimerkiksi työelämään liittyvän tavoitteen saavuttamiseen uskominen. Uskonto on pysyvä tila, jonkinlainen flow, joka elää sisällä ihmisessä ja määrittelee, millaisia valintoja ihminen tekee elämässään ja minkälaiset arvot hänellä on. Uskonto on sitä, että uskoo johonkin, jota ei voi nähdä eikä kuulla, mutta jonka voi tuntea ja josta voi mielessään muokata sellaisen, jota haluaakin uskoa. Esimerkiksi Jeesus, Jumalan Poika, on jostain kumman syystä esiintynyt vaaleaihoisena meidän Eurooppalaisten tarinoissa, kun taas etelämpänä hänellä on tumma iho. Kumpaa rotua se Jeesus olikaan? 

Eurooppalainen käsitys Jeesuksesta.

Jokainen määrittelee itse uskonsa ja sen, mihin uskoo, miten uskoo, milloin uskoo ja ennen kaikkea uskooko ollenkaan. Uskonto on tuntematon, näkymätön tuki arjen keskellä, joka osaa vaihtaa muotoa ja kävellä vetten päällä. Sen päämäärä on luoda turvaa ympärilleen, kehottaa ja kieltää tekemästä jotakin, pistää ihmiset kenties ajattelemaan ja toisaalta aiheuttaa hämmennystä kun sekaan eksyy joku toinen, joka ei usko tai uskoo eri tavalla tai eri asiaan. Uskonto on muuttuja, ei vakio.